sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Summer break!

  Lukion 1. vuosi on nyt siis suoritettu ja jännittyneenä oottelen vieläkin tietoa isäntäperheestä, osavaltiosta ja lähtöpäivästä. Osa mun kavereista tietää jo omat sijoitustietonsa ja lähtöpäivänsä, kun lähtevät eri järjestöjen kautta, mut mun tilanne taitaa olla se, että siihen asti kun isäntäperhettä ei tiedetä niin en tiedä mitään muutakaan. En tiiä sanoinko jo, mut mulle ei voida myöskään ilmoittaa isäntäperheestä jos se kesäloman aikana löytyy, jos mun koulu ehtii mennä kesälomalle, eikä mun vahvistusta tulevalta koululta ehditä saamaan. Suurin osa kouluista menee siis nyt kesäkuun alussa lomille, eli jos ei lähipäivinä tuu vielä tietoa niin voi olla et se menee jonnekin heinä-elokuun vaihteeseen. Suurin osa ihmettelee sitä, etten tiedä mun lähtöpäivääkään vielä mut Explorius onkin painottanut, että pakkaaminen kannattaa varmuuden vuoksi jo alottaa kesän lopulla, koska tieto voi tulla koska tahansa ja lähtökin voi olla sit jo siitä parin päivän päästä! En siis tiiä ehdinkö käymään koulussa vielä ennen lähtöä, voisin mennä kattomaan millasta siellä on kun Turun Klassikon Lukio yhdistyy Juhana Herttuan kanssa. Mut sen näkee sitten!
   Sain mun viisumihakemuksen kuitenkin pari päivää sitten tehtyä ja mulla on vielä viisumihaastattelu USA:n konsulaatissa Helsingissä 14.6. Sit luulen, et kaikki on vihdoin valmista ja voin vaan nauttia kesästä odottaen samalla mun sijoitustietoja! Lupaan tulla heti postailemaan tänne, kun vaan saan ne tiedot! Kyllä kai ne joskus tulee :) HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!



, Lotta